Leikkien läpi Suomen – näillä Apsi Apinan leikkipaikoilla viihtyy koko perhe!

article-hero-image

Reissaaminen on helpompaa, kun matkalta löytyy mielekästä tekemistä myös perheen pienemmille. ABC Liikennemyymälöissä on herkullisten aterioiden ja taukovälipalojen lisäksi viihtyisiä Apsi Apinan leikkipaikkoja.

Lähes jokaisesta Suomen ABC Liikennemyymälästä löytyy leikkipaikka lapsille. Kokosimme yhteen kahdeksan Suomi-reissujen taukopaikkaa, joiden leikkipaikat ovat keränneet erityistä kiitosta.

ABC Kolmenkulma

Yksi ABC Liikennemyymälöiden parhaista leikkipaikoista löytyy ehdottomasti Nokialta. ABC Kolmenkulmaan on uudistuksen myötä rakennettu kokonainen leikkihuone. Huone on akustoitu, joten lasten ilakoinnin äänet pysyvät neljän seinän sisällä, vaikka leikkihuone sijaitsee ravintolasalin välittömässä läheisyydessä. Aurinkoisina päivinä leikit onnistuvat myös ulkoleikkipaikassa.

ABC Kajaani

ABC Kajaanissa sijaitseva Apsi Apinan leikkipaikka on niin suosittu, että siellä pistäytyvät mielellään myös paikalliset lapset. Perheiltä kiitosta kerännyttä leikkipaikkaa kutsutaan huikeaksi.

ABC Kuortti

ABC Kuortissa on leikkipaikat sisällä ja ulkona. Sisäleikkipaikka Norpanpesässä on Saimaa-teemainen suuri kiipeilyteline, seikkailurata ja liukumäki. Mäntymetsän ympäröimän ulkoleikkipaikan laitteet ja telineet sopivat myös hieman vanhemmille lapsille.

ABC Juva

ABC Juvalla on liukumäillä varustettu sisäleikkipaikka. Myös ulkona on liukumäkiä, kiipeilytelineitä ja keinuja. Ja mikä parasta – myös perheen vanhemmille taukojumppaan sopivat venyttelyrenkaat ja -telineet.

ABC Palokka

Jyväskylässä vierailevien kannattaa piipahtaa ABC Palokassa. Tilavasta Apsi Apinan sisäleikkipaikasta onkin tullut nopeasti suosikkikohde, jossa viihtyvät myös paikallisten perheiden lapset.

ABC Imatra

Imatralla päin pyöriessä kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa ABC Imatran viihtyisään leikkipaikkaan. Keskellä ravintolaa sijaitsevassa avarassa leikkipaikassa temmeltävät niin paikalliset lapset kuin ohimatkaavat reissaajat.

ABC Kristiinankaupunki

ABC Kristiinankaupungissa lapset pääsevät kiipeilemään sisällä ja ulkona. Ulkoa löytyy iso laiva, jossa pienille riittää tutkittavaa taukojen ajaksi. Sisällä puolestaan on suosittu kiipeilyleikkipaikka.

ABC Heinola

Osuuskauppa Hämeenmaan alueen ABC Liikennemyymälöiden suurin ja parhain leikkipaikka löytyy ABC Heinolasta. Viihtyisään Apsi Parkkiin ovat tervetulleita eri-ikäiset pienet leikkijät.

Aihealueet

google-play-badge
appstore-badge
footer-abc-logo